Lapsena haaveissani oli opettajan työ. Kun sairastelu ja oireilu sisäilmasta tulivat kuvioihin, päätin, että minusta ei koskaan tule opettajaa.
Huonon sisäilman aiheuttama sairastelu on vaikeaa. Oireina minulla on kuumeilu, kasvojen kuumotus, kova yskä, migreeniksi yltyvä päänsärky, äänen lähteminen, iho-oireet, keuhkokipuilu ja silmien kuivuminen. Lisäksi erilaiset kemikaalit ja hajusteet aiheuttavat migreeniä, yskää sekä keskittymisvaikeuksia. Nykyään flunssa menee lähes heti keuhkoihin, minkä takia flunssat pitkittyvät.
Lopulta lastenlääkäri tunnisti, että kyse on sisäilman aiheuttamasta oireilusta. Toisella paikkakunnalla oireilun alkaessa kouluterveydenhoitaja ymmärsi onneksi, mistä on kyse.
Flunssien pitkittymistä on pystytty vähentämään astmalääkityksellä, vaikka astmaa minulla ei tutkimusten mukaan ole. Lääkityksestä huolimatta en voi sairastumatta olla ongelmarakennuksissa pitkään ja toistuvasti.
Kun jouduin jäämään pois koulusta, tipuin kokonaan ulos kaikesta. Sisäilmaongelmien vuoksi olen suurimman osan yläasteajastani ja lukiosta viettänyt erillään muista: verkon kautta etäyhteydessä luokkaan sekä yksin erilaisissa “väistötiloissa”.
Opettajat unohtivat, että minäkin käyn koulua – en saanut helposti kotitehtäviä enkä ohjeistuksia. Verkko-opetuksen aikana opettajat unohtivat minun olevan kameran toisessa päässä ja unohtivat näyttää kaiken materiaalin, joten saatoin tuijotella koko koulupäivän vaikkapa pöytää, johon kamera oli suunnattu.
Yläasteen ja lukion aikana vain yksi opettaja kyseli silloin tällöin tarkemmin kuulumisia.
Luokkakaverit unohtivat olemassaoloni, eivätkä kyselleet perääni. Sairastaminen vaikuttaa edelleen kaverisuhteisiini. Kaverisuhteet eivät rikkoutumisen jälkeen palanneet koskaan ennalleen, kun jouduin oireilun takia olemaan niin paljon erillään muista.
Mielenkiinnon kohteiden lisäksi minun pitää miettiä opiskelupaikkaa ja alaa siltä kannalta, missä pystyn opiskelemaan ja mitä pystyn tekemään. Yläasteen jälkeen olisin halunnut lähteä suorittamaan kaksoistutkintoa musiikkilukiossa, mutta se kariutui siihen kun sain tietää, kuinka huonossa kunnossa lukiorakennus ja sen asuntola olivat ja että niissä oireilivat paljon minua terveemmätkin ihmiset.
Mikä olisi auttanut?
Toivon, että jokainen taho ja henkilö tulevaisuudessa uskoo asian olevan tosi eikä vähättele ongelmaa. Jos joka kerta, kun esimerkiksi siirtyy kouluasteelta toiselle, joutuu todistelemaan mistä on kyse, pahentaa se omaa tilannetta todella paljon ja vie voimia.
Minua olisi auttanut, jos koulu olisi ollut yhteydessä ja osoittanut jonkinnäköistä tukea eikä jättänyt kokonaan yksin koulutöiden ja oireilun kanssa. Olisi helpottanut, jos opettajat olisivat ottaneet enemmän vastuuta siitä, että saan tarvittavat materiaalit ja riittävät ohjeistukset.
Ehkä olisi auttanut, jos olisi ollut joku vastuuhenkilö koulun puolelta, joka olisi esimerkiksi huolehtinut, että minut otetaan mukaan ryhmätöihin, että saan tehtävät ja materiaalit ja että muut muistavat, että minäkin opiskelen tässä luokassa.
Kirjoittaja ei halua nimeään julki asian arkaluontoisuuden vuoksi
MITÄ MIELTÄ OLET SISÄLLÖSTÄ? Voit valita useita vaihtoehtoja.